maanantai 4. elokuuta 2014

Huoletonta elämää




 Kävin lauantaina tallilla tammojen tarhassa parisen tuntia kameran kanssa kyykkimässä. Neidot ihmettelivät ja tulivat välillä lähempää katsomaan, että mitä ihmettä minä siellä nurmen rajassa oikein pyllistelen! Ajatuksena minulla oli, että saisin Sissistä kivoja laidunkuvia. Ehkä jonkinsortin juoksukuvia, upeita pääkuvia, kivoja rakennekuvia, mutta sain palata siellä tarhassa kyykkiessäni aika nopeasti maan pinnalle ja pois sellaisista kuvitelmista huomatakseni, että tammat olivat sillä päällä, ettei niitä tuollainen poseeraaminen sen enempää kiinnostanut. Molemmilla päät koko ajan maassa ruohoa syöden. Mitä nyt välillä viitsivät sen verran päätä nostaa, että saivat enimmät ötökät naamasta karkoitettua! Perus huoletonta hevosen elämää siis viettivät. Minä muutaman tunnin jälkeen, jalkoihin pistelevien nokkosten, selästä purevien paarmojen ja kuuman auringon paahtamana päätin sitten jättää kuvausleikin sikseen ja lähteä itse kotiin viettämään grilli-iltaa ja nauttimaan herkuista kotisohvalle :)



On ollut niin ihana huomata miten hevoseni nauttii kesästä, laitumesta, vapaammasta olosta mutta tietysti se nauttii myös liikunnasta, jota ei todellakaan unohdeta edes kesäisin ;) Tässä lauantain laidunkuvia, onnistuneita ja vähemmän onnistuneita räpsyjä Sissistä.




Lihansyöjä hevonen havaittu!






Välillä muistettiin myös hätistellä sontiaisia!

Fiksun näköinen muulini <3
















4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia Sissistä. On se vaan niin kaunis tamma :)
    Hyviä nuo ravistelu kuvat, toivat piristystä iltaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ^_^ Joo arvaa nauroinko minäkin niille kun selailin ensimmäistä kertaa koneella kuvat! :D

      Poista
  2. Ihania kuvia !! Kivan kesäinen postaus :) Ja kaunis Sissi tottakai ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Hehhe, etenkin tuossa "lihansyöjä" kuvassa! ;D

      Poista