Valmennus- ja ratsutuspäivä

Nuhainen bloggaaja täällä hei! Syysflunssa on ottanut minusta otteen ihan tosissaan, sillä olen jälleen kipeänä. Tällä kertaa kera turvonnut kurkku ja nuha. Olo alkaa pikkuhiljaa olla voiton puolella, joten torstain valmennuspostaus pääsee vihdoin julkaisuun.

Totta tosiaan! Tämä valmennuspostaus on nyt roikkunut luonnoksissa jo tarpeeksi kauan joten päätin aamulla ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa väkertämään valmennusvideota kasaan. Jos nyt rehellinen olen niin tämä postaus on venynyt juurikin tuon videon takia, jota en ole saanut aikaiseksi alkaa muokata. Videot ja niiden editointi on todella työlästä ja mielestäni vaikeaa, mutta nyt se on onneksi tehty ja tämäkin postaus vihdoin julkaistu! Tekstit olen kirjoittanut valmennuksesta parin päivän päästä joten homma oli tuoreessa muistissa eikä minun tarvinnut muistella jo kauan sitten ollutta valmennusta :) Tässä postauksessa on video vain valmennuksesta, mutta katsotaan jos saisin myös ratsutuksenkin joskus julkaistua.

Sissi valmentajan ratsuttamana.
(Tämän postauksen kaikki kuvat ovat videoilta kaapattuja, joten laatukin on sitten sen mukaista)

Meillä oli Sissin kanssa torstaina (11.9) meidän yhteiselomme ensimmäinen valmennus ikinä! Itseäni hieman jännitti ja omalla tavallani nolotti kutsua ammattilainen valmentamaan meitä. Minua nolotti asiassa eniten huono istuntani ja ajatus siitä, mitä valmentaja siitä miettii. Muuten asia ei ollut nolo millään tavalla. Jokaisella ratsastajalla on aina kehitettävää ja minulla yläkroppani kaipaa kovasti treeniä.

Ennen tuntia kysyin valmentajan mielipidettä jalustimieni pituudesta, koska mulla on ollut huono tapa mennä liian lyhyillä jalustimilla ja matkustella ravissa kevyessä istunnassa... Soo soo!
Valmentaja sanoi, että hän pidentäisi jalustimia jopa kahdella reiällä ja minä pidensin. Tuntui todella oudolta mennä niin "pitkillä" jalustimilla vaikka todellisuudessa jalustimet osuivat koulusatulassa aivan nappikorkeudelle.


Valmentaja saapui yhden maissa tallille ja olin juuri alkuverkkailemassa Sissiä. Menimme kentän toiseen päätyyn ja aloitimme tunnin käyntitehtävillä. Molemmat suunnat ja tavoitteena saada Sissi rennoksi sekä kuulolle sekä minut istumaan ja vaikuttamaan selässä oikein. Alkuun Sissi kyttäsi ja puuhaili koko ajan omiaan, mutta pikkuhiljaa valmentajan neuvoilla sain kuin sainkin neidin keskittymään minuun ja siihen, että nyt olisi tehtävä töitä eikä kyttäiltävä saattaisiko mäntyjen takaa hyökätä hevosensyöjämörkö... Sain valmentajalta todella paljon hyviä neuvoja käyntityöskentelyyn ja huomasin kuinka eri tavalla Sissi menee kun se on kuulolla ja avuilla. Tällainen ahaa-elämys oli kyllä mulle ihan paikallaan, koska olen yleensä luistanut käyntityöskentelystä ajatellen sen olevan vain tylsää tallaamista. (No hei, kuinkakohan moni muukin ajattelee näin)


Kun molemmat suunnat käynnissä menivät hyvin, aloitimme ravitehtävän. Valmentaja antoi minulle tehtäväksi pitää Sissi samanlaisella tuntumalla ja kuulolla kuin käynnissä ja nyt meidän tulisi löytää myös tahti. Alkuun Sissi oli aivan kammottava ratsastaa, kova kädelle, ei ollenkaan kuulolla ja minä puolestani pompin satulassa kuin perunasäkki! Tsemppasin itseni ja ALOIN RATSASTAMAAN (tai ainakin yritin). Kas kummaa, kun huomasinkin, että Sissi rentoutui ja oli jälleen avuilla! Jälleen taas uusi ahaa-elämys siitä, kuinka ratsastaja vaikuttaa NIIN paljon hevoseen ja sen liikkeisiin ja ihan kaikkeen. Ravissa jalustinhihnojen pituus tuntui välillä järkyttävän pitkältä ja menetin useasti tasapainoni horjahtaen kevennyksessä jolloin ylävartaloni kädet mukaan lukien karkasivat seilailemaan omille teilleen. Valmentaja sanoikin, että koska olen ratsastanut liian pitkään liian lyhyillä jalustimilla, jaloissani ei ole sellaista voimaa että pysyisin aivan koko ajan tasapainossa. Kun melko hyvä ja tasainen tahti ravissa löytyi ja hevonen oli kuulolla, valmentaja pyysi taivuttamaan hevosta enemmän sisälle. Tämä sujui onneksi ihan hyvin ja nyt minun on vaan tehtävä paljon treeniä ravissa keventäen, jotta saan omat jalkani vahvemmiksi ja tasapainoni kuntoon. Sissin ravi etenee ajoittain liikaa "ylös eikä eteen" joten sekin on osasyy ravin pomppivuuteen. Ravista siirryttiin sitten laukkaan. Nostot käynnistä sujuivat kivasti ja laukassa valmentaja kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että istuisin vaan kiinni satulassa rentona. Minulla on välillä huono tapa nousta hieman jalustimille. Laukka on vielä meidän heikoin lenkki ja valmentajan mukaan se kaipaa vielä voimaa, jotta hevosen on helpompi mennä sitä. Sain lisäksi vinkin pyytää enemmän pohkeilla laukkaa rullaamaan, jottei laukka pyörisi nelitahtisena. Kun korjailin valmentajan kehoittamia asioita, laukka pyöri aika kivasti. Vasemmassa kierroksessa neiti päättikin sitten hieman villiintyä ja lähti kuskaamaan minua ympäri kenttää. Arveli luultavasti, että nyt loppui mamma tuollainen pienellä ympyrällä meno :D Valmentaja muistutti minua, että koska allani on herkkä ja nopeasti reagoiva hevonen, pyyntöni tulisivat olla hitaita eikä räjähdysmäisiä. Laukannostoissa siis hidas pyyntö jottei hevonen innostu liikaa ja lähde suorastaan räjähtäen uuteen tehtävään. Se olikin erinomainen neuvo joka tuntui toimivan meidän tapauksessa hyvin kun ratsuna toimii säpäkkä hevonen.

Tunnin jälkeen Sissi pääsi hetkeksi tekemään pienet välikäynnit ja vetämään henkeä. Käyntien ja juottamisen jälkeen valmentaja kapusi selkään ja aloitti myös käyntityöskentelyllä. Hän neuvoi ja näytti samat asiat, mitkä minäkin olin juuri tehnyt Sissin kanssa. Oli todella opettavaista nähdä kuinka ammattilainen tekee samat asiat ja itse pääsee näkemään ne kuinka käytännössä tapahtuu. Valmentajani sanoi, että minun pitäisi muistaa myös taivutella Sissiä enemmän käynnissä ja availla sen paikkoja. Valkun siirtyessä raviin minun oli aivan pakko kysyä häneltä että onko sissin ravi pomppivaa vai kuvittelenko minä vain :D Hän sanoi, että se on kyllä melko pomppivaa, mutta yllättävän hyvää ravia Sissi kuulemma menee! Valkku sanoi myös, että Sissi on aika ajoin aika kova kädelle, mutta voiman lisääntyessä tuo käteen tukeutuminen varmasti myös vähenee ja hän kehoitti siinä vaiheessa antamaan hevosen mennä hieman matalempaan muotoon, jotta eteneminen olisi myös hevoselle helpompaa. En voinut kuin suu ammolla ihastella kuinka Sissi liikkui ammattilaisen alla niin hienosti! Sain aivan hurjasti lisää tarmoa omaan tekemiseen ja tämä valmennus oli kyllä huippu juttu meille! Valmentaja ei työstänyt sillä kerralla laukkaa, ettei meno vain olisi liian epäreilua hevosta kohtaan johtuen liian rankasta rutistuksesta. Valmentajan lähdettyä taluttelin Sissiä vielä kentällä jonkin aikaa. Tämän jälkeen pesin ja kylmäsin jalat huolellisesti. Mulle jäi niin hyvä mieli valmennuksesta ja sain paljon kullanarvoisia neuvoja! Aion jatkossakin käydä hieman useammin valmennuksissa mikäli vain tilanne aina sen sallii. Nyt minun kotitehtävänäni onkin totutella oikean pituisiin jalustimiin ja kiinnittää enemmän huomiota omaan istuntaani. Valmentaja sanoikin, että istunnassani ei ole muuta huomautettavaa kuin yläkroppani, erityisesti olkapääni lysähtävät helposti eteenpäin jolloin istunnastakin tulee huono ja käteni nousevat helposti tuolloin jäykästi ylös. Joten yläkroppa syyniin ja lihastreeniä koko kropalle, jotta saadaan tämä minun istuntani kondikseen! :)

(Kiitos miljoonasti pikkuveljelleni, joka uhrautui tallille videoimaan valmennusta, sekä ratsutusta!)

Ei vain kiinnosta...

Jokainen tietää miltä tuntuu, kun jotkin läheisten ihmisten asiat painavat mieltä. On vain surua, huolta, murhetta ja itkua. Pelkoa kuinka käy...

Valmennuspostaus, viikottaiset liikutuspostaukset, syksyiset kuvat, kaikki odottavat julkaisua. Mutta ei vain kiinnosta. Suoraan sanottuna tämä blogi ei ole käynyt mielessäkään vaikeiden aikojen kohdatessa minut. Tuntuu että tämä elämän epäreiluus vain jatkuu ja jatkuu... Sissin kanssa menee hyvin ja se voi hyvin, mutta liian suuret henkilökohtaiset surut ja ajatukset ovat vallanneet arkeni. En ole muuta tehnytkään viimeisen viikon ja parin edellisen viikon aikana kuin murehtinut. Murehtinut kuinka käy ja kuinka elämä on epäreilua.

Elämä antaa ja ottaa. Siihen on vain totuttava vaikka elämän ottamisen hetkenä maailma tuntuu vain epäreilulta paikalta. Syy miksi en ole postannut. Ei ole vain kiinnostanut. Elämässä on ollut vain tällä hetkellä tärkeämpiä asioita pohdittavana kuin hevosen kanssa treenailut postauksien muodossa.

Valmennuspostaus on siis tästä syystä lykkääntynyt. Kunhan saan itseni kasaan, postaan sen, mutta todella jälkijunassa. Nämä asiat ovat sellaisia, joita ei julkisesti jaeta. Jaan nämä asiat itseni ja läheisteni kanssa ja toivon että joskus elämä ei ole näin epäreilu paikka.

Meillä rakastetaan...

Tallin kavioporukka on nyt kesällä koostunut kahdesta tammasta ja yhdestä poniruunasta. Poniruuna kylläkin mieltää itsensä tammojen lähellä edelleen oriksi ja siitäkös Sissi onkin aivan onnessaan. Tammanpäiviä silloin ja tamman päiviä tällöin... Välillä huokailin, että miksi ostin _tamman_, oikeasti... Tästä yhdistelmästä tamma ja kiima puuttuisi vielä tamman raivoisat kiimakiukut, joita luojan kiitos tammani ei harrasta suuremmissa mittakaavoissa ja huokaisenkin jälleen ettei tamma valintana niin hullua ollutkaan. Sissi on ollut yllättävän kiltti huolimatta kiimoistaan ja rakkaudestaan poniruunaa kohtaan.


Tarhaus meillä kesällä tapahtui niin, että tammat olivat porukassa ja poniruuna valitettavasti yksinään. Viime kesäisen poni&Sissi rakkauden jälkeen en halunnut samanlaista episodia tarhausten suhteen. Viime kesänähän siis kokeilimme ponia ja Sissiä (sekä silloista tallilla asuvaa ruunaa) tarhata yhdessä ja alku vaikuttikin ihan lupaavalta. Tamma tiesi paikkansa ja näytti sen alussa ruunille. Mutta mikä ihme siinä on että sellainen alle metrinen poni vei tammani(kin) sydämen (joo poni on oikeasti tosi söpö minunkin mielestä...) ja pian touhu tarhassa oli sellaista, että Sissi ja poniruuna viettivät aikaa kuin vanha pariskunta konsanaan ja toinen ruuna sai tyytyä vain katselemaan kauempaa. Välillä ponin täytyi käydä paimentamassa toista ruunaa juoksien hätistelemässä kauemmaksi, ettei ruunan retale vain olisi vienyt hänen prinsessaa. Naurattihan se aluksi mutta hymy hyytyi viimeistään siinä vaiheessa kun olin aikeissa lähteä ratsastamaan mutten saanut tammaani tarhasta. Se ei antautunut kiinni vaan juoksi rakkaimpansa kanssa pakoon. Tai sitten minä juoksin poniruunaa pakoon... Päätin ottaa tammani pois tarhasta, sillä järjestelmä ei vaan toiminut. Tämä kattava sepostus siksi, koska meidän tallilla rakastetaan nyt ihan oikeasti...

All I need is LOVE!

Tallimme tiimiä tuli vahvistamaan 2 vuotias ORI poika. Varsa ei vielä kyllä itse ymmärrä olevansa ihka oikea machoman mutta Sissin tammakaveri tajusi sen hyvinkin pian. Eikä montaakaan päivää tästä, kun Sissikin hokasi tallissa asuvan oripojan. Voi sitä rakkautta taas.... Mukavaa sinänsä, että nyt poniruunakin sai tarhakaverin ja pojat tulevat nyt ensipäivän sotien ja yhteenottojen jälkeen jo todella hyvin juttuun :) Kunhan molemmat sukupuolet muistaisivat sukupuolijakaumansa tarhauksessa. Tytöt omassa ja pojat omassa valtakunnassaan, ettei tarvitse talven hujakoilla seurata milloin tammat alkavat huomattavasti lihoa jostain kumman syystä...


Nyt aiheesta poiketen! Kirjoitin aiemmin meidän tallin maalausprojektista. Tarkemmin siis kalkitsemisprojektista ja eilen muistaessani latailin ennen-jälkeen kuvat koneelle. Tähän loppuun vielä siis neitokaiseni sviitistä muutama ennen-jälkeen kuva.

Karsina ennen

Ja jälkeen!

Olen jälleen ollut siis kipeänä eikä blogiin panostaminen ole ollut nyt se päälimmäinen juttu. Koetan seuraavana saada meidän viimeviikkoisen valmennus- & ratsutuspäivän valmiiksi ja tänne sitten julkaistavaksi kuvien ja videoiden kera. Viikonloppu ja tämä viikko ovat menneet omalta osaltani melko kevyin merkein enkä ole uskaltautunut selkään pitkiksi ajoiksi, jotta joskus paranisin tästä syysflunssasta.

Muistellen mennyttä kesää

Istahdan alas sohvalle miettien seuraavaa postausta. Katson pihalle ja kuinka siellä onkaan hämärää. Kesä on ohi, onneksi sentään lämpöasteet ovat vielä reilusti plussan puolella. Istuessani sohvalla tuijotellen ulos illan hämärään ja alan ikävöimään lämpimiä ja valoisia kesäiltoja, iltadrinkkejä ystävien kanssa viettäessä samalla ansaittua kesälomaa. Ikävöin keskiyön lenkkejä ilman katuvalojen värejä, topissa ja shortseissa. Saankin kuin saankin idean seuraavasta postauksesta. Ajatuksesta päätin koota tähän postaukseen menneen kesän muistorikkaimpia kuvia ja avata ne tekstien avulla myös teille mistä syystä juuri nämä kuvat ovat minulle tärkeitä. Syksy saa tulla, mutta muistellaan vielä kerran mennyttä kesää.

Kesän paras reissu mieheni kanssa autolla Tallinnaan! Vietettiin siellä muutama yö ja tämä reissu nousi ehdottomasti yhdeksi ihanimmaksi kesämuistoksi minulle.

Kävelimme Tallinnassa ensimmäisenä päivänä paljon! Noustiin eräät rappuset ylös vanhaa rakennusta pitkin ja pääsimme ihastelemaan paikalla ollutta tivolia. (Käveltiin tuona päivänä niin paljon, että mun kengän pohjat kuluivat puhki ja lopputuloksena sain kauhean kipeän rakon oikean jalan ukkovarpaaseen ja uskokaa tai älkää, mulla on se rakko VIELÄKIN! Tällainen vähemmän "kiva" kesämuisto, joka koristaa varvastani vieläkin!

Ja vielä yksi kuva, joka liittyy Tallinnan reissuun. Viimeinen päivä ja niinkuin autosta voi huomata, meillä oli kontti täynnä tuliaisia ;) Ilmainen auton perämadallus alá karhut, somersbyt ynnä muut!

Heinäkuinen, erittäin "kesäisessä" kelissä (suomennettuna vettä tuli taivaan täydeltä!) ratsastus, jolloin Sissi liikkui ennen pidempää kesälomaansa erittäin kivasti. Kokeilussa oli myös ensimmäistä kertaa gramaanit, jotka eivät sitten ole sen koommin meidän treenailuihin jatkossa kuuluneet.

Pääsin heinäkuussa läheltä katsomaan mieheni rakasta kesäharrastusta ja sainkin ikuistettua otoksia hurjista mäkinousuista crosseilla. Itse totesin tuon reissun jälkeen, että taidan tyytyä mieluummin itse kauramoottoreihin ;) Eihän mulla raukalla yltäisi edes jalat maahan pitämään tuollaista painavaa crossipyörää!

Tämän kuvan tunnelma, värit, sävyt ja kaikki mielikuvat mitkä tästä kuvasta tuleekaan kuvastavat sitä miksi juuri minä pidän kesästä eniten! Kaunis auringonpaiste, lämpö ja nöyrästi alla liikkuva tamma, Love It!

Hevosten kesä <3 Tässä kuvassa Sissin tarhakaveri näyttää maassa kykkivälle kuvaajalle, kuinka neidit nauttii täysin rinnoin ilmein kesästä ja laitumesta. Parhaimpia olivat nuo hetket, jolloin aurinko lämmitti, hevoset laiduntivat ja minä vain olin... Mulla meni useasti monta tuntia ihan vain ihastellessa onnellisia kesähevosia laitumella ja voi että kyllä meidän kaikkien sielu lepäsi.

Vida vietti lomani ajan paljon meillä aikaa ja miten olikaan ihanaa, että koiran pesun jälkeen ei tarvinnut tarttua fööniin vaan ulkoilma, kesä, teki tehtävänsä ja kuivasi koiran turkin minun istuessa terassilla nauttien auringosta ja kesästä!

Yksi kesän ihanimmista muistoista on myös heinäkuussa meidän luona pidetyt kesäjuhlat. Valitettavasti mitään siihen liittyvää kuvaa minulla ei ole. Juhlat jäivät ihanasti mieleen juhliessa ihanalla porukalla. Makkara tirisi, juoma virtasi ja laulu raikui.

Rento mieli, rento hevonen ja rento ratsastaja.

Takapihan ihanat kesäkukat

Vaikka tänä vuonna juhannus oli meillä todella kylmä, nautin silti koko kesästä täysin rinnoin.

Tässä murto-osa kesän ihanista muistoista kuvien kera. Tämä kesä oli oikein kiva ja hauska, tapahtumarikas ja ennenkaikkea ihanan lämmin! Kääriydyn nyt peiton sisään lämpimän kaakaon kanssa ja haaveilen ensi kesästä.