Jokainen tietää miltä tuntuu, kun jotkin läheisten ihmisten asiat painavat mieltä. On vain surua, huolta, murhetta ja itkua. Pelkoa kuinka käy...
Valmennuspostaus, viikottaiset liikutuspostaukset, syksyiset kuvat, kaikki odottavat julkaisua. Mutta ei vain kiinnosta. Suoraan sanottuna tämä blogi ei ole käynyt mielessäkään vaikeiden aikojen kohdatessa minut. Tuntuu että tämä elämän epäreiluus vain jatkuu ja jatkuu... Sissin kanssa menee hyvin ja se voi hyvin, mutta liian suuret henkilökohtaiset surut ja ajatukset ovat vallanneet arkeni. En ole muuta tehnytkään viimeisen viikon ja parin edellisen viikon aikana kuin murehtinut. Murehtinut kuinka käy ja kuinka elämä on epäreilua.
Elämä antaa ja ottaa. Siihen on vain totuttava vaikka elämän ottamisen hetkenä maailma tuntuu vain epäreilulta paikalta. Syy miksi en ole postannut. Ei ole vain kiinnostanut. Elämässä on ollut vain tällä hetkellä tärkeämpiä asioita pohdittavana kuin hevosen kanssa treenailut postauksien muodossa.
Valmennuspostaus on siis tästä syystä lykkääntynyt. Kunhan saan itseni kasaan, postaan sen, mutta todella jälkijunassa. Nämä asiat ovat sellaisia, joita ei julkisesti jaeta. Jaan nämä asiat itseni ja läheisteni kanssa ja toivon että joskus elämä ei ole näin epäreilu paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti