sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Uusi aluevaltaus!

 Sissillä ei ole koskaan tietääkseni hypätty aiemmin edellisissä kodeissa. Noin vuosi sitten into puhkuen hommasin meille estesatulan siinä uskossa, että alamme hyppäämään esteitä koulutreenien sivussa. Vuosi sitten siinä loppujen lopuksi kävi niin, että silloinen estesatulamme lähti myyntiin ja pidimme huiman vuoden taukoa, ennenkuin aloin taas ajattelemaan uudestaan asiaa. Ei menneet asiat niinkuin strömssössä kokemattomalla hevosella saati kokemattomalla kuskilla. 




Vuosi sitten tosiaan sain päähänpiston ostaa Sissille estesatulan. Satula saapui ja sovituksen kautta todettiin se hyväksi. Olin tehnyt Sissin kanssa paljon maapuomiharjoituksia ja kun tunsin, että nyt voisimme koittaa pieniä ristikoita, päätin kyhätä kentälle muutaman hassunpienen ristikkoesteen. Vuosi sitten "ylitimme" esteet ronskisti ravissa roiskien, hyppäämistä se ei muistuttanut edes etäisesti. En luovuttanut vaan ajattelin että harjoittelujen kautta saadaan homma toimimaan. Toimihan se silläkin tavalla, että mielenkiinto lopahti oman osaamattomuuden takia että estesatula löysi pian uuden kodin. Minusta tuntui silloin, etten halua sekoittaa kokemattoman hevosen päätä sellaisella sähellyksellä yhtään enempää, kun ei minustakaan sen eteenpäinviejäksi ollut joten koin että lopetamme esteharjoitukset kokonaan ainakin hetkeksi.


Nyt kun vuosi edellisistä roiskaisuista on kulunut, aloin haaveilla jälleen hyppäämisestä. Ainakin halusin kokeilla kepillä jäätä sujuisiko se yhtään niin "hyvin" kuin vuosi sitten. Sissi sai estesatulan sovituksien jälkeen ja pääsimme vihdoin kokeilemaan tuota uhkarohkeaa roiskimista kentälle. Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia niin hevosen kuin itsenikään suhteen. Tein vuoden tauon jälkeen niin, että viritin kentälle molemmille pitkille sivuille vain yhdet esteet, pienet ristikot. Kirotut ristikot, joita ei vuosikaan sitten hypätty vaan tyylittömästi jotenkuten ylitettiin ottaen puomit melkein aina alas. Kyllä siinä puomeja kannellessa muutamaan otteeseen mietin miksi se nytkään onnistuisi kun ei vuosi sittenkään kehumista ollut. Sissi on kuitenkin mennyt vuodessa niin paljon eteenpäin ratsastuksellisesti että päätin että pakkohan se on edes yrittää ja kokeilla mikä tilanne on tällä hetkellä.


Minua arvelutti kamalasti hypätä pitkästä aikaa. Varsinkin kun hevosella ei ole asiasta kokemusta saatika minulla sen kummemmin. Olenhan minä joskus ollut henkeen ja vereen esteratsastaja. Nuorempana estetunneilla pörräsin ja rakastin hyppäämistä mutta taidot ne on ruostuneet ja iän tuoma itsesuojeluvaistoko se minusta on niin aran esteitä kohtaan tehnyt. Nykyisin mieluummin tuuppailen kouluratsastusta muistuttavaa kuin lähtisin hyppäämään metrin esteitä edes kokeneella hevosella.


Tähän alkuun laitan kuvia vuoden takaisesta "hyppykerrasta" vertauksen vuoksi, jotta olisi helpompi hahmottaa millä lailla Sissi hyppäsi vuosi sitten verrattuna nyt.

Kuvakooste vuoden takaisesta hyppykerrasta. Vuosi 2014 syyskuu.

Vuosi sitten esteille kuolainvalintana toimi pelham deltalla.

Ensimmäinen lähestyminen kohti estettä.

Ja lopputuloksena tämä. Ja ehei, ei ylitetty estettä. Sivuutettiin se.
Tätä harrastettiin melko monta kertaa vuosi sitten.
Tässä ensimmäinen onnistuminen esteelle. Ei hyppää ei.


Jopa hevosella on silmät kiinni tässä puuhassa! :D
Ja kuten tarkkanäköinen huomaa, otettiin puomi alas ekalta esteeltä....
Koska esteet olivat hevoselle niin uusi juttu, pää alkoi aika nopeasti kiehumaan ja neiti alkoi käydä ylikierroksilla.

Kuvia minulla ei enempää vuosi sitten takaisesta ole, vaan lopputunti on tallennettu videolle. Voin kertoa ettei meno sen kummemmin kuvista muuttunut. Hevonen alkoi kyllä rauhoittumaan ja rentoutumaan ja muutaman kerran innostui ponnistamaan esteelle. Lähestymiset oli silloin tehtävä ravissa. Laukkalähestymisiä emme kokeilleet. En suinkaan ensimmäiseen kertaan vuosi sitten luovuttanut vaan kyllä me kokeiltiin muutamia kertoja uudestaan mutta ei millään hyvillä tuloksilla. Ei ollut meidän aika alkaa vielä harrastaa hyppäämistä.


Seuraavat kuvat ovat sitten tämän vuoden ensimmäisiltä hypyiltä vuoden tauon jälkeen. Kuvat on otettu syyskuun aivan loppupuolella joten noin vuosi taukoa hyppäämiseen todellakin ehti kertyä. Seuraavat kuvat ovat siis tämän vuoden ensimmäiset hyppykokeilut. Vuosi 2015 syyskuu.

"Hetkinen, mä oon nähny nää esteet joskus vuosi sit!"

Vuoden takainen muistui mieleeni ja lähestyin esteitä ensin ravissa. Tai ainakin tarkoitukseni oli ylittää esteet ensin ravissa, mutta yllätyksekseni muutamien laukkaympyröiden jälkeen ohjatessani neidin esteelle laukka säilyi ja pääsimme ylittämään esteet laukassa. Niinhän siinä kävi, että aina kun lähestyttiin esteitä ravissa, neiti päätti nostaa itse omatoimisesti laukan ennen estettä. Ajattelin että mikäs siinä, antaa mennä vaan!





Vuosi hyppytauon jälkeen hevosesta huomasi, kuinka se nautti hyppäämisestä.
Pää ei kiehunut hämmentyneisyyden takia vaan innostuksen takia.


Ero vuoden takaiseen oli huima! Sissi huokui energiaa ja intoa hypätä ja tällä kertaa voin suoraan sanoa että hevonen todellakin HYPPÄSI! Ei vain roiskittu esteiden yli, vaan ihan hypättiin. Mulle jäi superhyvä fiilis tuosta hyppykerrasta ja aion aivan varmasti ottaa hyppäämisen meidän treeneihin mukaan. Sissistä huomasi kuinka se tykkäsi hommasta ja välillä ihan kuskasi mua ennen estettä ja esteiden jälkeen. Huikea muutos on tapahtunut myös siinä, että nyt kuolainvalintana toimi kolmipala. Ei tarvita enää pelhamia. Hevonen on mennyt kyllä eteenpäin tämän lajin saralla. Vielä ei todellakaan tyylipisteitä haeta eikä niitä varmaan jaella mutta pääasia tekemisessä oli se, että meillä molemmilla oli kivaa! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti