Ponivuoteni, mistä kaikki alkoi?

Varmasti suurimman osan hevostelun aloittaminen tapahtuu juuri ponien kanssa. Äiti tai mummi vie meidät katsomaan näitä ylisöpöjä pikkuisia vintiöitä ja pääsemme ratsastamaan niillä talutuksessa. Kuulostaako tutulta? Näin myös minun intohimoni tätä hevostelua kohtaan alkoi, ponien parissa.

Ollessani noin neljän vanha mummini vei minut ratsastamaan kimolla shetlanninponilla erään koulun kentälle. En kyllä muista itse tuosta ratsastustapahtumasta mitään (luonnollisesti...)  mutta näin jälkeenpäin valokuvia katsoessani allani oleva pieni ja pörröinen poni oli kyllä ylisöpön näköinen! Ei siis ihme että sen ikäinen pieni tyttö ihastui hevosiin ja poneihin täysin ;)

Kun olin alle kymmenen vanha, aloin käymään säännöllisen epäsäännöllisesti ratsastustunneilla kaupunkini lähitalleilla. Ratsastustunneilla aloiteltiin tottakai ihan alkeista ja alkuun kyllä tuntui että kuinka siellä suuren hevosen selässä oppii olemaan mutta harjoitusten lisääntyessä aloin oppimaan pikkuhiljaa ratsastuksen salat.


Reilun kymmenen vanhana olinkin aivan höperö heppatyttö joka piirteli vihkoihin hevosia ja kirjoitteli vihkot täyteen lempparihoitsujen nimiä. Se vasta olikin ihanaa aikaa :) Innostua ja haaveilla täyttä häkää jostain asiasta niin täysillä ja aidosti! Samoihin aikoihin aloin kyselemään vanhemmiltani, että eihän meillä olisi suvussa KETÄÄN joka omistaisi ponia tai hevosta jonka luona voisin käydä niitä hoitamassa? Ja voi kyllä... Isäni kertoi että sukulaisellamme on pari pikkuista shetlanninponia kotitallillaan! Muistan kuinka onnessani minä olin silloin ja pyysinkin isääni soittamaan heti sukulaisellemme ja kysymään voisinkohan minä mahdollisesti mennä poneja katsomaan ja hoitamaan :) Niinhän siinä sitten kävi, että isäni teki soiton ja menimme käymään sukulaisemme luona. Olin ikionnellinen! Muistan miten haltioissani olin autossa matkalla kohti sukulaisia ja jännitin millaisia ponit olivat. Silloin sukulaisellani oli kaksi shetlanninponia, tammaa. Toinen punarautias ja toinen kulomusta.

Sukulaiseni poni Piri Elene, vuonna 2005

Sukulaiseni poni Suvi Tuuli, vuonna 2005

Saavuimme sukulaisillemme ja kävin vain sanomassa moikat sukulaisille ja juoksin täyttä häkää kohti laidunta, jossa sukulaiseni kertoi ponien laiduntavan. Siellä ponit laiduntivat ja kun ne huomasivat minut, juoksivat ne portille moikkaamaan minua. Sukulaiseni otti ponit sisälle ja harjailin ja puunailin molemmat kuntoon, siirryimme sitten sisälle tupaan ja sukulaiseni kysyikin minulta, että tahtoisinko tulla seuraavalla lomalla hoitamaan poneja? Siitä sitten lähti perinne, jotta aina kun minulla vain oli lomia, suuntasin sukulaisten luokse poneja hoitamaan :)

Vuonna 2007 sattui suuri suru, Piri valitettavasti jouduttiin lopettamaan ja sydämeni särkyi. Muistelen Piri ponia lämmöllä ja se olikin kaikista rakkain poni minun elämässäni, jota voin yhä edelleen kiittää miten se sai aikaan palon rakkaudesta hevosiin. Piri oli luonteeltaan niin kiltti ja hellyyttävä, se hörisi aina minut nähdessään ja siitä huomasi, kuinka se rakasti ihmisiä yli kaiken. Jekkujakin löytyi, mutta siinä oli sellainen poni, joka työnsi päänsä rakastavaisesti ihmisen syliin, tuli aina vastaan höristen ja iloisesti.

Sinä kesänä, vuonna 2007, olin taas lomalla hoitamassa Suvia, joka oli menettänyt kaverinsa alkukeväästä. Suvi oli Pirin vielä eläessä todellinen jukuripää, metkuja metkujen perään, mutta Suvi rauhoittui todella paljon Pirin poismenon jälkeen, se luultavasti kaipasi ystäväänsä niin kovasti, että sen luonne muuttui ja tottakai kun poni vanheni, varsan metkut jäivät. Olin sukulaiseni luona muutaman lomapäivän ja eräänä aamuna aamukahvilla istuessamme pirtissä, sukulaiseni sanoi, että eräs hänen ystävänsä on tulossa käymään. Joimme kahvia ja sukulaiseni sanoi, että nyt taitaa vieras saapua. Katsoin ulos ja huomasin ison maasturin, jonka perässä oli hevoskuljetuskoppi! Menimme pihalle ja sukulaiseni sanoi, että hänellä on pieni yllätys ja niin kuljetuskopasta tepsutteli varovaisesti pieni shettisvarsa pihalle. Kiljuin onnesta ja sain mennä ottamaan varsan vastaan. Se oli todella pelokas ja arka, mutta hetken rauhoittelun ja seisomisen jälkeen se tajusi, että matka taisi olla ohi. Veimme varsan Suvin aitaukseen ja ne tutustuivat ja ystävystyivät nopeasti. Muutamat takaa-ajot ja neidit näyttivät tyytyväisiltä toisiinsa. Uusin tulokas oli pieni kulomusta tammavarsa, Pinseriina.

Pinseriina "Pinni"

Vuodet kuluivat ja minulle alkoi tulla lisää ikää, vartuin ja lähdin uuteen kouluun ja lomaillessani kävin enää harvemmin sukulaiseni luona. Yökyläilyt jäivät ja ponien luona vierailu jäi yhä vähemmälle elämän mennessä eteenpäin. Sitten tuli aika, jolloin Suvi sairastui ja se jouduttiin päästämään vihreämmille niityille ja Pinni jäi yksin. Myöhemmin kuulin, että sukulaiseni oli myynyt Pinnin. Muistelen kaiholla ponivuosiani, mutta saan olla kiitollinen että sain tutustua noihin ihaniin pieniin karvaisiin kultakimpaleisiin ja että ne olivat osa elämääni monien vuosien ajan. Ilman heitä minä tuskin omistaisin tällä hetkellä omaa hevosta, Sissiä. Ikävöin Piri Eleneä, Suvi Tuulia ja Pinseriinaa mutta voin olla onnellinen siitä, mitä nuo kolme pientä ponia antoivat minulle.

Hyvää joulua 2013!

Vida toivottaa kaikille lukijoille herkullista joulua!

Sissi toivottaa myös kaikille lukijoille porkkanantuoksuista joulua!

Kiitos kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta, rauhallista ja hyvää joulun aikaa jokaiselle! Toivoopi Petra, Sissi ja Vida :)

Supersurkeat kelit

Tämä blogiteksti on kirjoitettu  21.12 mutta jostain syystä julkaisuyrityksistäni huolimatta, sain tekstin tänne vasta tänään. 
 
Ihan uskomatonta, miten tämä talvi on ollut kelien puolesta täyttä sanonko mitä... Joko sataa vettä, tulee räntää tai pakkasta on niin paljon ettei hevosen liikuttamisesta tule yksinkertaisesti mitään. Kenttä on koko ajan aivan karmeassa kunnossa ja kaiken lystin lisäksi kengittäjämme ei laittanut hevosille viime kengityksessä tilsakumeja jonka seurauksena kaviot ovat koko ajan täynnä tieraa vaikeuttaen hevosen liikkumista ja lisäämällä liukastumisriskiä. Lyhyesti sanottuna, surkeat kelit, hevonen seisoo. Masentavaa. Viimeksi tänään ajattelin, että käyn tallilla ja ratsastan Sissin perusteellisesti. Lämpötilaheitot ovat olleet niin suuria viime viikkoina ja tänään plussakelin puolella mentiin, joten lumi oli sellaista mikä tieroittui hetkessä kavioihin. Juoksutin neitiä hetken ja totesin ensimmäisen ravinoston jälkeen, ettei tänään tehdä yhtikäs mitää... Hevonen liukasteli koko ajan ja näytti muutaman kerran siltä, että koko hevonen kaatuu kumoon. Päätin lopettaa ja mennä selässä noin 10min käyntiä, siinä meidän tämän päivän liikutus...

Omat työvuoroni ovat olleet viimeiset pari viikkoa täysin epäsäännölliset ja olen saanut tietää yhden päivän varoitusajalla mihin vuoroon ja mitä työtehtävää joudun suorittamaan seuraavana päivänä. Varsinkin viime viikko on töissä ollut niin rankkaa, että olen ollut sekä henkisesti että fyysisesti todella uupunut työpäivien jälkeen, jotka ovat yleensä kestäneet noin 10 tuntia, etten ole yksinkertaisesti jaksanut muuta tehdä kuin käydä moikkaamassa Sissiä ja lähteä kotiin suihkun kautta nukkumaan. Joulun aika on ollut todella kiireinen ja ensi viikko tulee olemaan vielä kiireisempi ja uuvuttavampi ja varaudunkin jopa 12 tuntisiin työpäiviin.

Viime viikolla meillä sattui myös erittäin surullinen tapahtuma tallilla, tallimme vanhin asukki lähti laukkailemaan kohti vihreämpiä niittyjä ikänsä ja sairauksiensa vuoksi. Kaipaus on suuri, mutta tämä oli hänelle paras ratkaisu, ikuisesti kaivaten!


Seuraava kengitys olisi 16 päivä tammikuuta ja silloin on parasta, että hevosemme saisivat tilsan kavioihinsa. Helpottaisi kovasti elämäämme ja liikuttamista! Toivotaan, että tämä kiire ja hullunmylly jouluhössötys helpottaisi parin viikon päästä viimeistään! Tsau, terkuin zombiekuollut Petra

Eläinlääkäri kävi ja muita kuulumisia

Niinkuin aiemmassa postauksessani tulikin ilmi, että Sissiä odottaa eläinlääkärin tarkastus aristavien takapolvien takia. Noh, eläinlääkäri kävi viime viikolla rokottamassa Sissin ja katsoi takapolvia myös. Sain huokaista helpotuksesta, mitään kipuilua ei ollut!


Ell siis tutki ja kokeili Sissin takapolvet ja kävi samalla molemmat takajalat kokonaan läpi, ei mitään ihmeellistä. Ell sanoi, että hevonen näyttää erittäin tasapainoiselta seisoessaan eikä hevonen siis aristanut takapolviaan hänen niitä tutkiessaan. Juoksutin Sissiä vielä pihalla ja ell katsoi kuinka takajalat toimivat liikkeessä. Ell sanoi että tuo kenkien varpaiden kohdalta kuluttaminen johtuu luultavasti siitä, että Sissi ikäänkuin "potkaisee" takajaloillaan voimakkaammin ravissa kuin normaalisti. Eli takajalkojen loppuliike, tämä loppupotku, kuluttaa kengän varvaspintaa. Ell sanoi myös, että Sissi on rakenteeltaan sellainen, että sillä on aika pystyt lautaset ja ehkä aavistuksen liian suorat takajalat, jotka voivat myös olla seuraus tähän ravin loppupotkuun ja kengän kuluttamiseen. Mitään vikaa siis neidissä ei ole :) jeeee! Seurailen kyllä tätä asiaa ja jos se näyttää että alkaisi jossain vaiheessa vaivaamaan Sissiä, niin silloin meidän on käytävä kuvauttamassa nuo takajalat. Mutta pääasia, että Sissi sai "terveen paperit" eikä syytä huoleen ole! :)

Neiti pörhäkkänä!

Meillä oli viikonloppuna todella paljon ohjelmaa ja suunnitelmia lyöty lukkoon, joten ratsastaminen viikonlopulta jäi. Mulla oli muutenkin viime viikko hankala siinä määrin, että olin töissä välivuorossa eli en millään ehtinyt käydä liikuttamassa Sissiä ennen työvuoroa ja töiden jälkeen olin aivan liian uupunut Sissin liikuttamiseen. Poden tästä hieman huonoa omatuntoa, kun en jaksa töiden lomassa välillä liikuttaa hevostani, mutta nyt olen luvannut niin itselleni kuin hevoselleni, että jatkossa jaksan, olinpa kuinka väsynyt tahansa. Hevonen menee kaiken edelle ja en tahdo, että se joutuu päivät pitkät seisomaan vain tarhassa eikä pääse liikkumaan mistä se pitää todella paljon. Olen huomannut Sissistä sen, että kun se on nyt loppusyksyn-alkutalven aikana ollut aika kevyellä liikunnalla, sen lihasmassakin on hiukan hävinnyt. (se vähäinenkin minkä ehdimme kesän aikana saada) Harmi sinänsä, mutta tästä me aletaan taas puuhailemaan aktiivisesti :) Sissi on alkanut myös heittelemään pukkeja kun olemme käyneet maastossa patoutuneen energian vuoksi. Voi rakas, äiti lupaa, että nyt alkaa taas säännöllinen liikunta <3 En saisi ruoskia ja syyttää itseäni liikaakaan, jokaisella on joskus sellainen väsymystila elämässään, että tuntuu ettei energiaa riitä yksinkertaisesti mihinkään! Kyllä se tästä! Onneksi Sissi on ollut osaavien hoitajien käsissä ja saanut kuitenkin riehua tarhakaverinsa kanssa tarhassa :) Toivottavasti saisin viimeistään viikonloppuna jonkun mukaani tallille ottamaan meistä taas päivityskuvia! Tämän viikon olen itse aamuvuorossa mutta en taida saada nyt viikolla ketään tallilleni mukaan kuvailemaan ennen pimeän tuloa joten kuvapäivitystä meistä tulossa siis viikonloppuna :) Täällä meillä on muuten tällä hetkellä -20,9 astetta pakkasta! Hyrrrrrr, kauhean kylmä mutta samalla niin piristävä!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Sain haasteen lisätä seitsemän kuvaa ja kertoa kuvasta yhdellä sanalla. Kuvia selatessani en kuitenkaan voinut valita vain seitsemää kuvaa, joten tämä postaus olkoon sitten kuvapostaus ja kuvat kertokoon kaiken.
En ymmärrä miksi tämä blogger muutti osaa kuvista aivan toisenlaiseksi millaisia ne koneellani ovat! Älkää siis ihmetelkö jos osa kuvista on oudon värisiä tai muuten vain outoja, blogger ei halunnut tehdä kanssani yhteistyötä. Tämän postauksen toteuttaminen oli todella kivaa ja tulen varmasti tekemään tällaisia postauksia aika ajoin :) On ihanaa etsiä koneen syövereistä kuvia ja pukea kuvat vain muutamaan sanaan ja antaa mielikuvituksen ja tunteen hoitaa loput.

1. Unelmointi

2. Kaikkensa antanut

3. Ystävyys

4. Tulevaisuus

5. Kehitys

6. Tilanne

7. Ilo

8. Rajojen rikkominen

9. Varsan vuosi

10. Vapaus

11. Ystävällisyys

12. Villi ja vapaa

 

13. Into

14. Uskollisuus

15. Nautiskelu

16. Aitous

17. Ensimmäinen päivä

18. Hevosen elämää

19. Tyytyväisyys

20. Kauneus

Löydös

HUOM! Kirjoitin tämän tekstin torstaina melkein loppuun kunnes minulla tuli todella kiire ja teksti jäi kirjoittamatta loppuun ja julkaisematta. Viikonlopun kiireiltä en päässyt kuin vasta nyt julkaisemaan tämän tekstin.

Heräilin tänään puoli neljän aikoihin aamuyöstä ja hetken heräiltyäni laittelin itseni, join kupin kahvia ja lähdin töihin. Työt alkoi mulla kello viisi ja päivä hurahti kyllä taas todella nopeasti. Lähdin sitten töistä päästyäni kotiin vaihtamaan tallivaatteet ja suuntasin tallille koska kengittäjä oli tulossa.

Ajattelin että olisi kiva päästä katsomaan kengitys paikanpäälle ja kun minulla oli aamuviikko töissä niin pääsisin kengitystä katsomaan :) Ajelin tallille ja toisen tallilaisen kanssa siinä jutusteltiin ja odoteltiin kengittäjää. Kengittäjä saapui tallille ja aloitimme tammoista, kävimme hakemassa ne tarhasta ja Sissi pääsikin ensimmäisenä kengitykseen uusimaan "korkkarinsa" ;) Nätisti malttoi neiti olla koko kengityksen ajan ja en kyllä hetkeäkään sitä epäillyt. Sitten kengittäjä otti puheeksi takakenkiä irrottaessa että olenko kiinnittänyt huomiota Sissin liikkumiseen kun ratsastan sillä? Ihmettelin hiukan kysymystä ja vastasin että kyllähän sen ravi oli varsinkin alkuun niin pomppivaa että harjoitusravissa istuminen oli sula mahdottomuus. Tottakai oletin sen olevan vain entisen ravurin askeltamista, jalat korkealla menemistä. Nyt harjoitusten ja rutiinin lisääntyessä askellus ravissakin on parantunut. Kengittäjä sanoi minulle, että Sissi askeltaa takasillaan varpaillaan, koska takakengän pinta on huomattavasti kuluneempi varpaiden kohdalta. Kysyin sitten, että mistäs tämmöinen voi johtua ja kengittäjä antoi monia vaihtoehtoja. Sitten se hiukan tunnusteli Sissin takapolvia ja kertoi, että neiti aristaa niitä hieman. Ei mitenkään paljoa ja hän sanoikin että tilanne tuskin on sen vakavempi. Varpaalla askellus voi johtua niin monesta seikasta; vanhasta vammasta ja kipuilusta, rakenteellisesta ominaisuudesta tai mistä vain. Mutta hän sanoi, että tilanne ei kuitenkaan ole mitenkään vakava. Täytyykin nyt jatkossa kiinnittää ratsastaessa kaikista eniten huomiota siihen, että tämä varpaille askeltaminen loppuisi ja Sissi alkaisi kantaa takasillaan enemmän painoa koko kengällään tasaisesti. Ratsastaessa minun on jatkossa kiinnitettävä huomiota siihen, että saan sen myös niin kulkemaan. Päätin kuitenkin, että soitan paikalliselle eläinlääkärillemme ja pyydän häntä käymään tallilla ja tarkistamaan ja antamaan oman arvionsa asiasta. Samalla Sissi saisi rokotukset ja saisin sitten apua ja ohjausta jatkoa varten. Olin kyllä surullinen ja harmissani tästä asiasta ja toivon, ettei kyseessä ole mitään vakavaa. Toivon mukaan eläinlääkäri ehtisi paikalle pian niin saisin itsekin mielenrauhan asiasta.

Tämän tekstin kirjoitus jäi viime torstaina pahasti kesken, kun sain puhelun isältäni. Hän soitti minulle ja kertoi ajaneensa hirvikolarin. Onneksi mitään vakavempaa ei käynyt ja isäni selvisi tällä kertaa säikähdyksellä, naarmuilla ja ruhjeilla. Tottakai tuollainen kokemus on traumatisoivaa ja hän tulee varmasti muistamaan sen koko loppuelämänsä ja näkemään pitkään unia kyseisestä kolarista. Autolla ei niin väliä, sehän on vain pelkkää peltiä. Joten kaikki liikenteessä varsinkin illan hämärissä ajelevat, olkaa varovaisia! Koskaan ei voi tietää milloin 400 kiloinen kaveri hyppää eteen! Tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta peliin.