Silmät ristissä ja maailmankirjat sekaisin

Otsikko avaa hyvin tämänhetkisen fiilikseni. Mainitsin aiemmassa postauksessani jotakin opiskeluun liittyvää ja avaan nyt tässä teille mistä on kyse; luen kaiken mahdollisen vapaa-aikani pääsykokeisiin jotka ovat ensi kuun loppupuolella.


Olotilani on tällä hetkellä aika väsynyt johtuen arkirytmistäni, johon kuuluu ensin työt, talleilu ja Sissin liikutus ja siihen päälle vielä pääsykokeisiin lukeminen, huh! Silmät solmussa lueskelen illat pitkät ja kaikki vapaa-aikani menee todellakin tuohon pänttäämiseen. Hain yliopistoon ja pääsykoekirjat sain viime viikon loppupuolella. Kirjoja on yhteensä neljä kappaletta ja sivumäärä hipoo noin 900 sivua ja aikaa lukemiseen on noin 1,5kk. Minulla on ollut hiukan keskittymisvaikeuksia lukemisen suhteen, koska viime opiskeluistani on niin pitkä aika, joten minusta tuntuu etten oikein "osaa lukea". Tarkoitan siis, että ajatukseni harhailee lukiessani välillä aivan muualle kuin mihin pitäisi. Poden hiukan stressiä tämän asian takia, koska tahdon 110% tuonne kouluun päästä! Mutta katsellaan, aion yrittää parhaani ja se riittää mihin riittää :) Lopullinen tuomio tästä koulusta tulee sitten luultavasti heinäkuun lopussa joten pääsykokeiden jälkeen vain odotellaan tuomiota lykästikö minua opiskelupaikan suhteen. Blogini on myös tämän takia aika hiljainen, koska yksinkertaisesti minulla ei vain aika riitä kirjoittaa tänne mitään enkä kyllä totisesti jaksakaan enää ajatella blogin päivitystä rankkojen päivien jälkeen. Arkirytmi tuntuu niin kiireiseltä kun on monta rautaa tulessa ja minusta tuntuu että viikot vain vierivät ja minä menen vain siinä mukana :D

Sissi tallikaverini selässään :)

Sissin suhteen tämä lukutaakka ei tule vaikuttamaan, se saa aivan yhtä paljon liikuntaa ja huomiota kuin ennenkin. Olen mennyt tallille heti aina töistä päästyäni ja liikutellut neidin jonka jälkeen iltaohjelmana onkin ollut pääsykokeisiin lukemista. (Wuhuu! YLLÄTYS!) Voin sanoa, että tällä hetkellä minun ei tarvitse miettiä mitenkä viettäisin vapaa-aikani!


Tallikaverini kävi Sissin selässä viime viikonloppuna ja minulla jäi suorastaan suu auki kun huomasin millä tavalla hevoseni kulki kaverini alla! Sissi osaa, jos siltä osaa vain pyytää. Olen itse ollut sen kanssa suhteellisen "varovainen" etten vain hermostuta hevostani vaatimalla "liikaa". Sissi hermostuu helposti tilanteissa, joissa mennään niinsanotusti sen mukavuustason ulkopuolelle. Sissi oli alkuun erittäin jäykkä ratsastaa eikä se hakenut minkäänlaista muotoa. Nyt muodon pikkuhiljaa löytyessä ja ratsastettavuuden parantuessa olen joka kerta päättänyt, että käydään siellä mukavuustason vaikeammalla puolella ja olen saanut vastauksena kiukuttelua joten olen hieman itsekin luistanut asiasta siksi. Kun huomasin millä tavalla hevoseni osaa mennä kun siltä vaaditaan, kiukutteluista huolimatta, aion itsekin olla jatkossa määrätietoisempi mutta kuitenkin reilu hevosta kohtaan, etten vaadi siltä mitään sellaista mitä se ei oikeasti osaa tai mikä hermostuttaisi sen niin kovasti, että tekeminen menettää rentouden ja hauskuuden. Hiljaa hyvä tulee, enkä tahdo pilata hevostani liiallisilla vaatimuksilla ja menettää itsekin omaa mielenkiintoani asiaan. Taidankin tehdä erillisen postauksen tästä kaverini ratsastuskerrasta Sissillä ja kertoilla enempi mitä kaverini teki ja kuinka Sissi suoriutui! :)

Minussa itsessäni on se huono puoli, että olen liian itsekriittinen. Niin minulle on ainakin sanonut todella moni ihminen. Koen elämässäni käyneet epäonnistumiset niin, että minä en osaa ja että epäonnistumiset ovat aina syytäni. Sissin ratsukoulutuksen edetessä olen monesti tullut tallilta kotiin valitellen, että ratsastus ei sujunut hyvin koska en osaa.... En väitä olevani mikään huippuratsastaja/kouluttaja mutten voi sanoa olevani myöskään mistään sieltä huonoimmasta päästä. Jos olisin oikeasti surkea, hevoseni ei olisi kehittynyt ratsuna edes tälle tasolle millä se nyt on. Silti unohdan välillä tuon seikan ja huonoina päivinä ratsastaessa moitin taas kun en osaa ja luovutan helposti. Aion nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ajatella, että minähän osaan. En aina ymmärrä miksi olen ratsastukseni suhteen niin itsekriittinen vaikka muuten elämässäni luovuttaminen ja itseni mollaaminen eivät kuulu tapoihini. Olen todella päättäväinen ihminen sekä sellainen tulisielu, että harvoin otan mistään itseeni. Kai meidän hevostelijoiden suurin synti on liiallinen itsekriittisyys omaan tekemiseen?


Tämmöinen välitilannepostaus tähän hätään, pahoittelut postauksen mahdollisesta sekavuudesta ja siitä että tämä nyt töksähti näin ja loppui kuin seinään, nyt on vain pakko lähteä lukemaan! Kunhan tämä hektinen elämäntilanne hieman rauhoittuu, pääsen taas postailemaan enempi tekemisistämme. Ja hei, sain viimein itseäni niskasta kiinni youtuben suhteen ja tulen lisäämään tänne blogiin lähiaikoina videomateriaalia myös :)
Mutta adios amigos, tää nainen lähtee kirjojen pariin!