perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hurrrrrjan hyvät reenit!

Olipa tänään aivan huikea hevostelupäivä! Ei voi nyt muuta kuin hehkuttaa kuinka fiksu tammani osaa olla kun sille päälle sattuu :D Toivon mukaan näitä kertoja tulisi jatkossa lisääkin. Rutiinin karttuessa pääsemme varmasti parempiin ja parempiin suorituksiin mutta tamma oli kyllä tänään ihan kehujen (ja postauksen) arvoinen nyt tässä minun kiireisessä elämäntilanteessani ;)


Siinä alkaa peräpää tehdä jo elonmerkkejä! :D


Menin tänään tallille tallikaverini kanssa siinä yhden maissa ja otimme hevoset samaan aikaan kentälle touhuamaan yhdessä. Alkukäyntien ja ravailujen jälkeen menimme kolmikaarista kiemurauraa ravissa ja teimme paljon voltteja ravissa jossa tamman takaosa joutui hommiin. Sissin "ongelmana" on ollut, että se ei suoraan sanottuna ota persettään kunnolla töihin ja tallikaverini ratsastuksen jälkeen tajusin, että tamma osaa käyttää takaosaansa jos vain tahtoo ja siltä sitä vaatii. Tämän takia ravi on aivan järkyttävää eikä tällöin ole minkäänlaisia toiveita istua satulassa kun selässä pomppii kuin perunasäkki! Sen on todennut minun lisäkseni kaksi kaveriani ja nyt olen aivan varma että ongelma on juurikin tässä. Olen kiinnittänyt nyt ratsastuksessani erityisesti huomiota siihen, että tamma käyttäisi "kroppaansa" oikein eikä vain huijaisi minua juoksemalla persettään käyttämättä. Aion jatkossa keskittyä siihen että Sissin ratsastettavuus paranee ja sellainen turha hötkyäminen jää pois. Siinä käynti ja ravitreenailujen jälkeen päätin että nostaisimme laukan, rauhallisen laukan... Ja voi luoja että tamma osaa yllättää minut joka kerta! Laukat nousivat tahdikkaasti ja oikea laukka löytyi joka nostolla. Laukkailimme kentän suoraa uraa pitkin sekä mennen voltteja. Huikea fiilis! Tammani ratsastaminen kaipaa minulta itseltäni hurjasti töitä mutta uskon, että tämä työ palkitaan jossain vaiheessa :)


Tämmöinen "minipostaus" siitä mitä olemme puuhailleet. Olen ollut aikeissa rakentaa tallille irtohypytyskujan ja katsotaan josko nyt viikonloppuna saisin sellaisen jo kyhättyä. Polte esteille olisi kyllä aika kova. Pidän teidät ajan tasalla, tsau! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti