tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mitä meille kuuluu?


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! Oon mestari ilmeiden suhteen ratsastuskuvissa mutta kattokaa nyt miten söpö toinen osaa olla! tuitui ^^


No meillehän kuuluu ihan hyvää! Olipas todella avaava vastaus. No ensinnäkin, Sissin liikutus on jäänyt nyt vähemmälle koska A)kenttämme on ollut pari viikkoa niin jäässä ja montuilla etten ole edes ajatellut meneväni hevoseni kanssa sinne liukastelemaan ja jalkoja nyrjäyttelemään. B)Nyt kun kenttä on hiukan "sulahtanut" mutta on edelleen hieman liukas, mutta jossa voisi kyllä jo mennä C) on minulla ollut viime viikot niin hurjan kamalan pitkiä päiviä töissä etten ole yksinkertaisesti jaksanut! Joo joo, selityksen makua, kommentoisi joku tähän sanarykelmään mutta kyllä se asia nyt vaan niin on, että jos ratsastuspaikkoja on rajoitetusti, paikat peilijäällä, ylienerginen ja pukkiherkkä hevonen, omistajan pitkät ja kuormittavat työpäivät, niin ei siinä kauheasti tee mieli lähteä kokeilemaan onneaan. Sanotaan vaikka niin, että Sissi on ollut nyt talvilomalla ja kunhan kenttä alkaa antaa periksi ja sitten kun minulla joskus on inhimilliset päivät töissä, niin sitten loppu lomailu molemmilta! Ja kyllä voin sanoa, että OLEN kaivannut selkään ja todella kovasti! Useasti jouduin pettymään kun tallille ajelin ja kentän katsastin, että sinne ei taaskaan voi mennä liukkauden vuoksi. Mutta elämää helpottaa se, että kohta on kevät! Ja sitte muute alakaa armoton reeeeni!


Jos pääsen viikonloppuna neidin kanssa kentälle, ajattelin että jos saisin napattua tuon ukkelin mukaan kameran taakse niin saataisiin taas vähän ajankohtaisempia kuvia meidän menosta :) Mulla olisi kansiossani muutamia videonpätkiäkin, kunhan saisin (ja osaisin) aikaiseksi alkaa niitä käymään läpi ja saisin mahdollisesti ne tänne blogin puolelle näytille. Minulla ei vielä yhtään videopostausta olekaan blogissani niin johan tuo olisi korkea aika alkaa laittelemaan videotakin!



26.1. ja herrajestas tuo istunta!


Sitten uudesta, ihanasta, rakkaasta hankinnastani.... Minulla on ollut käytössäni ikivanha Canonin järkkäri 400D, joka on kyllä palvellut minua todella hienosti, mutta nyt syksyn ja talven tullessa aloin jo herpaantua kameraan koska se on ominaisuuksiltaan jo aika köykäinen nykyrunkoihin ja tänään tein sen viimeisen askeleen ja pistin uuden Canonin rungon tulemaan mulle! Jeeeee. Esittelen uuden "rakkaani" sitten kun se minulle saapuu ja taidankin tehdä siitä pienen vertailun tänne blogin puolelle :) Toki ihan amatöörimäisen, mikään ammattikuvaajahan kun minä en ole niin arviotani ei kannata tosikkoammatilaisvalokuvaajien edes vaivautua lukemaan.



Itselläni on nyt ollut hiukan kipeä olo, mutta kyllä tässä on koitettu vaan reippaasti kärvistellä töissä sun muuta. Tosiaan töissä on rankkaa ollut, mutta tykkään kyllä työstäni todella paljon kaikesta viime ajan stressistä ja paineesta huolimatta. Toivon että se helpottaa pikkuhiljaa ja palataan taas normaaliin työarkeen ilman jatkuvaa stressiä ja painetta. Toki sitä en sano, ettäkö työssä ei saisi olla painetta, mutta liika on aina liikaa ja sellainen liika paine on erittäin kuormittavaa tällaiselle pienelle ihmislapselle :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti