tiistai 9. heinäkuuta 2013

Yökukkujan päivitys

Juu, uni ei tule :) ei sitten millään... Oon lupaillut viime blogitekstissäni uutta erikoiskuvapostausta viikonlopulle... Noh, taashan se venähti! Ei näköjään uskalla kiireiltään lupailla uuden postauksen ajankohtaa. Mutta kuitenkin, eilen (siis maanantaina) olin heinätöissä apuna.

Menin talkoisiin neljän maissa ja olin kotona vasta 11 aikaan illalla. Sanotaanko, että ihminen, joka ei ole ollut pienpaalien heinätöissä, ei ymmärrä kuinka rankkaa homma on. Ensinnäkin pellolla pikkupaalit on siirrettävä traktorin edestä, jotta se pääsee vaivattomasti paalaamaan heinää. Sitten kun paaleja siirrellään, paalit täytyy saada peräkärriin (meillä siinä hommassa oli muutama ihminen) joten minun osuus pellolla jäi siihen, että varmistettiin kuskin esteetön pääsy heinälle. Siitä sitten kuorman täyttyessä lähdettiin ajamaan tallia kohti. Kun pikkupaalit oli kipattu heinäladolle, alkoi armoton heinän heitteleminen ja järjestely, niin että viiden hevosen heinät mahtuvat latoon! Minä pienenä ja kevyenä ihmisenä sain toimittaa ylhäällä olijan virkaa, olin siis korkealla heinien päällä ja järjestelin kuivat paalit korkealle lähes katon rajaan :) Ylhäällä katon rajassa ilma olikin sitten aika pölyistä... Mukavaa oli ja hommat sujuivat nopeaan tahtiin kun oli huippu porukka tekemässä töitä! Olin aivan nuutunut päivän jälkeen ja tuntui, että kurkkuni oli ihan tukossa kaikesta heinäpölystä vaikken ole heinäallergikko. Saas nähdä onko sitä kuinka kipeänä aamulla herätessä :) Mutta nautin kyllä tästä päivästä, sain olla apuna tärkeässä työssä ja oli ilo viettää aikaa ja tehdä töitä tallin kivan porukan kanssa. Olen kyllä kiitollinen ihmisistä, joiden luona Sissi asuu. Tallinpitäjät ja muut tallin ihmiset ovat todella ihania ja mukavia ihmisiä! Heidän seurassaan voi olla täysin oma itsensä :)

Toivottavasti saan pian tehtyä "erikoispostaukseni". :) Tässä laitan yhden kuvan "esimakuna" tulevasta kuvapostauksesta. On ollut kivaa, että minulle on kertynyt muutamia lukijoita! Vaikka tämä blogi onkin tehty ihan omaksi iloksi, niin on kivaa nähdä miten ihmiset tahtovat jakaa kanssani arkeni Sissin kanssa :) Sanotaanko, että lukijat tuovat minulle sellaista "lisäkannustusta" jakaa arkeani hevoseni kanssa :D

Päivittäinen harjoittelu alkaa tuottaa pikkuhiljaa tulosta! :)

2 kommenttia:

  1. Ihana Petra! ;) <3 En malta oottaa et pääsen taas sinnepäin! T.Suvi :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihana sinä! <3 Alahan jo tulla tänne, niin pääset Sissiä ratsastelemaan! :P Ikävä on jo!

      Poista