Kävimme siis torstaina klinikalla, koska Sissi oli alkanut liikkua oudosti. Tästä pääset edelliseen postaukseen, jossa hieman availin tilannetta. Eli neidin liike alkoi näyttää silmiin töksähtelevältä oikean takasen johdosta. Käynnissä tämän huomasi kaikista parhaiten ja päätin sitten soittaa klinikalle ja varata ajan, että neiti täytyisi tutkia ja hoitaa kuntoon. Kauhukuvat nivelrikosta ja suurinpiirtein monttutuomiosta pyörivät päässäni torstaiaamuna herätessäni...
Olin ollut edellisen yön töissä ja neljän tunnin yöunilla suuntasimme yhden aikoihin isäni kanssa tallille. Hain Sissin tarhasta ja harjasin, sekä laitoin sille kuljetussuojat jalkaan. Onneksi olin fiksuna tajunnut edellisenä iltana tehdä kaiken muun valmiiksi ja pääsimme siis lastaamaan hevosen heti. Meillä oli puoli kolmelta klinikalla aika varattuna ja puoli kahden aikaan aloimme lastaamaan Sissiä kyytiin. Neiti oli todella kiltti ja asteli koppiin ensimmäisellä yrittämällä mukisematta! Vähän jälkeen puoli kaksi pääsimme matkaan minä pelkääjän paikalla ja isä ratissa. Koko menomatkan mulla oli hirveä olo. Pelotti, huimasi, väsytti ja oksetti. Vähät yöunet yhdistettynä kamalaan pelkotilaan rakkaan ystävän kohtalosta piinasi mua sen tunnin ajomatkan verran.
Päästiin päämäärään eli Joensuun klinikalle. Koska meillä oli aika puoli kolmelta varattu, otimme Sissin kopista noin kaksikymmentä yli kaksi. Huomasin klinikan ovien vieressä kaksi muutakin koppia ja ajattelin, että meidän aikamme taitaa hieman myöhästyä. Neiti alkoi puolen tunnin odottelun jälkeen olla jo aika hermona. Se tuijotteli viereisellä raviradalla harjoittelevia kilpureita ja steppasi välillä siihen malliin, että olisi itsekin tahtonut päästä kokeilemaan kanssahevosten kanssa kilpaa juoksemista. Tokaisin isälleni siinä vaiheessa, että jos hevoseni olisi luonteeltaan aina tällainen, olisin varmasti jättänyt sen ostamatta. Stressaantunut ja ihmisen tilan unohtava tamma kiehui. Klinikalta saapui nainen sanomaan, että kestää vielä jonkin aikaa ennenkuin pääsemme. Kun olimme puoli tuntia jo odottaneet pihalla, sanoin isälleni ettei lastata enää Sissiä takaisin koppiin ja toivoin että pääsisimme pian tutkittavaksi. No toisinhan siinä kävi. Aikamme oli melkein puolitoista tuntia myöhässä ja sen koko ajan me nökötimme pihalla. Onneksi Sissi malttoi lopulta mielensä ja alkoi ruohikon syöntiin. Välillä tietysti pällistellen ohi ravaavia hevosia. En ollut näreissäni siitä, että aikamme oli noinkin paljon myöhässä, koska ymmärrän, että eläimien kanssa voi paljastua vaikka mitä yllättävää ja tutkimukset voivat venyä yllättävänkin pitkiksi. Pääasia että jokainen klinikalla käyvä potilas saa tarvitsemansa tutkimukset ja hoidon.
Sitten meidän vuoromme koitti. Olin ehtinyt jo reilun tunnin aikana jo unohtaa, että olimme menossa tutkimaan Sissin outoa liikkumista. Kun astelimme klinikalle sisään, mahasta kouraisi ja tajusin taas kuinka kovasti pelkäsin. Eläinlääkäri kyseli tilanteemme ja suuntasimmekin pihalle taivutuskokeita varten. Sydän hakkasi ja tuntui kuin pumppu löisi ylikierrosta. Olin aivan varma että oikea takanen lähtisi taivutusten myötä alta... Eläinlääkäri taivutti kaikki jalat ja arvatkaas mitä... Ei reaktiota minkään jalan kohdalla! Sissi oli tosi pörhäkkäänä sitä liinassa esitellessäni, että se ei edes ottanut lyhyempää askelta oikealla takasellaan, mitä ihmettelin itsekin, että olinko oikeasti kuvitellut kaiken. Mua alkoi kamalasti hävettämään, koska aistin eläinlääkäristä kyseenalaisen kysymyksen: "Niin mikä tällä muka on hätänä?". Sissi lopulta rauhottui ja alkoi ottamaan käynnissä sellaista askelta mitä se kotonakin otti ja eläinlääkäri huomasi sen myös. Suunnattiin sisälle klinikalle ja otettiin sitten kuvat. Neiti osasi käyttäytyä todella hienosti ja kuvat onnistuivat kertaheitolla. Lähdettiin sitten tutkimaan kuvia ja sieltä paljastui jotakin uskomatonta, mitä en ollut osannut odottaa. Kuvissa jalat olivat täysin priimat! Ei minkäänlaisia nivelrikon oireita. Polvet todella siistit, kintereissä ei mitään sanomista! Huokaisin siinä vaiheessa syvään ja mietin, että mikä sillä nyt sitten on vikana jos jalat eivät ole kerta paskana? Kuitenkin jokin syy oikean takasen lyhyempään liikkeeseen on oltava. Jalat olivat siis kunnossa, mutta vika vielä pimennossa.
Ennen kuvaamista eläinlääkäri kopeloi sissin takapäätä etenkin lannerangan seutua. Teki omia tutkimuksiaan ja kuvien oton ja tarkastusten jälkeen hän totesi, että vika on juurikin lannerangan seudulla. Eläinlääkäri totesi lannerangan seudulla oikealla puolella huomattavaa lihaskireyttä. Lihakset olivat oikealta puolelta enemmän pinteessä eikä Sissi taipunut oikealle puolelle niin hyvin juurikin tuon lihaskireyden takia. Sen lisäksi hän huomasin hevoseni olevan vino ja juurikin tuohon oikeaan suuntaan minkä olen itsekin huomannut ratsastaessa. Lannerangan seudulla voi olla myös vanhaa vammaa varsa-ajoilta jos Sissi on saanut jossain vaiheessa vaikka esimerkiksi potkun tuolle alueelle. Hän sanoi, että lihashuollolla on suuri merkitys jatkossa ja totesi, että tämä jalan lyhyempi askel onkin enemmän ulkonäkö"häiriö". Jatkossa paljon jumppaa takapäälle, lihashuoltoa ja hevosen rajoissa menoa. Harrastekäyttöön mainio. Koska hevonen liikkuu mielellään eikä ole kipeä tutkimusten mukaan, eläinlääkäri antoi meille siunauksensa jatkosta. Meinasin purskahtaa itkuun helpotuksen määrästä! Ihanaa, ettei jaloista löytynyt sanomista!
Jatkoa ajatellen aion hierotuttaa Sissin säännöllisesti, jotta oikea puoli pysyisi vetreänä. Keskityn enemmän vahvistamaan varsinkin takapään lihaksia ja jumppaamaan niitä. Olen niin helpottunut, että rakas ystäväni on kunnossa ja ettei meidän tarinamme päättynyt vielä. Tällaisina hetkinä sitä tajuaa, kuinka rakas hevosystävästä tulee kun sen menettämisen uhka on päällä. Onneksi päätin viedä Sissin klinikalle ja tutkia sen vaivan, joka osoittautui jatkoa ajatellen melkokin helppohoitoiseksi, kunhan vain muistan verrytellä neidin aina kunnolla ja huolehtia, ettei takapään lihakset pääse jumiin. Tästä jatketaan uudella tarmolla eteenpäin rakkaan elämäni hevosen kanssa <3
 |
| Kaikista rakkain <3 |
